29. huhtikuuta 2015

Toukokuun runo


Nyt annamme itsellemme luvan hullutella.
(Ei sen puoleen, että siihen aina lupaa olisi kysytty.)

Runoantologian Uusi ääni : uuden runouden antologia (2006) toimittajat Eino Santanen ja Saila Susiluoto kirjoittavat runoilija Aki Salmelan (s. 1976) runoista mm. näin "..vahva perinnetietoisuus yhdistyvy iloiseen kokeiluvuuteen".
Kuulostaa lupaavalta.

"Salmela on kulttuurikerrostumien runoilija, hän kierrättää korkeakulttuurisia sitaatteja...//...kieli on nopeasti assosioivaa, yllättävät kuvat seuraavat sulavasti toisiaan, ja runojen liikkeessä on surrealistisen animaation muistumia...."

Tämänkö vuoksi osastonjohtaja Leena Horsma-aho valitsi Humanikan toukokuun runoksi Aki Salmelan runon Hyvästi. 


Leena kirjoittaa: "Aki Salmelan kokoelmasta ”Sanomattomia lehtiä” (2004) löytyi tämä runo, mikä nyt päättää Humanikan runoblogin.
Monenlaista tunnelmaa on ollut tänä keväänä; 
haikeaa, epäileväistä, innostunutta.

Jännittävää jättää vanha ja mennä uutta kohti. 
Kohta jo muutetaan. Hyvästi Humanika!"

Hyvästi

"...
Kun on lähdettävä älä heiluta
perinteen valkoista nenäliinaa
               perinteestä livenneille.
Lähdetään ylpeästi, komeasti, kokonaan,
vähän katkerasti, joutuisasti, karkeasti
ei koskaan haikeasti;
lähdetään!
               Hyvästi!"


Kiitämme lukijoitamme!